Työkaluja: Corel PaintShopPro 2019 + pari niksiä

Päivitin tämän mulle varsin keskeisen kuvatyökalun PaintShop Pron versioon 2019, kun päivityshintaa tällä hetkellä oli vain 24e.

Itse ohjelmassa ei suuren suuria muutoksia sinällään, mutta nyt on jotensakin notkeampi ja sutjakkaampi, hiukkasen nopeampikin.Pieniä asioita, ja vaikea selittää, mutta kuitenkin tärkeitä arkikäytössä. Eikä PSP näköjään enää kaatuile – tosin en ole kovinkaan suuria ja/tai jätti-layerisia tiedostoja aikoihin käsitellyt.  Alla lisättynä myös pari niksiä. >>

2019-04-28: Tässä PaintShopProssa, nyt kun tätä uuttakin versiota olen käyttänyt miltei päivittäin, niin on kyllä tiettyjä ärsytyksiä. Joihin pari niksiä tässä asiasta kiinnostuneelle.


PaintShopPron käynnistäminen

Taas tässä aamulla avasin tämän PSP:n. Tai yritin avata normisti Win 10 valikosta. No ei avaudu. Pitää taas mennä Windowsin  Tehtävienhallintaan (Ctrl-Alt-Delete), pakkosammuttaa aiemmasta käyttökerrasta hillumaan jäänyt jokin PSP:n olemassaolo (kuva) vaikka aiemmin sovellus oli normisti suljettu ja silleen ok, ja vasta Tehtävänhallintavimpautuksen jälkeen tuo sovellus käynnistyy.

Että tämmöinen ihan turha juttu ja luulisi, että olisi Corelilla korjattavissa. Tämä sama homma oli jo aiemmassakin versiossa.

Ennen kuin olin hoksannut tämän Tehtävänhallintaniksin, olin aina käynnistänyt tietsikan uudestaan. No se se vasta jurppikin. Tai sitten tuli käytettyä jotain muuta kuvahommelia. Tässä vinkkinä, että vanhempi PhotoScape-versio 3.7 on mitä mainion ohjelma kuvien kanssa kevyttyöskentelyyn. Aivan mainio.


Croppaaminen

Toinen, nyt mielestäni kyllä lisääntynyt ärsytys on, että kyllä nyt on tehty Croppi vaikeaksi. Voi hyvä tavaton – sen kukin tietää vasta sitten, kun koettaa tarkkacropata jotain isompaa kuva-aluetta ja joutuu kuvaa zoomailemaan ja croppialue pompsahtelee omiansa.

Niinpä nämä croppiongelmat nykyisellään aina kierrän joko säätämällä Canvas sizea pala kerrallaan pienemmäksi ja/tai käyttämällä aktivoituun alueeseen komentoa Image / Crop to selection, jolla silläkin pystyy parempaan työskentelyyn kuin tuolla suoralla Cropilla.

No, on tietty joka softassa omat ongelmansa, ja ammattitaitoa on sitten osata kiertää ongelmat ja soveltaa.


Yleisfiilistä ja mutinaa PhotoShopista

Niin, eihän tämä ihan PhotoShop ole, myönnän sen. Ehkä samanlainen eleganssi ja hienous puuttuu. Vähän niin kuin Photari olis kalliimpi Stockmannin tuote, ja PSP sitten vastaava Tokmanni-versio. No, ehkä jotain tähän suuntaan. PSP:ssä kuitenkin on layerit, maskit, perustyökalut ja tietyt defaultit automatiikat sekä mahdollisuus omiin skripteihin, niin on PSP:kin nyt ihan ok työkalu.

Kyllähän minä PhotoShoppia tavallaan kaipaan, enempi totuin tuohon entisessä Mäcci-elämässä. Onhan se mulla vanhassa MacBookissa lokaalina CS5:nä vieläkin, että kyllä joskus tulee käytettyä.

Mutta sen mainitsen, kun taannoin tuli taas kokeiltua Adoben tarjousta käyttää heidä uusia hienoja CreativeCloud-sovelluksiansa, että voi hyvä tavaton: eihän tässä oman koneen tehot ja nettikaistat riitä nyt mihinkään. Että oli tahmeaa! – ja minulla kuitenkin jonkinmoiset laitteet ja 200Mt yhteydet. Eli Photarin kanssa joutuu paitsi maksamaan sangen kalliit (tai vielä kalliimmat) lisenssit ja sen lisäksi pitää panostaa vielä hitto vie laitteisiin enemmän.

Suhteutettuna kokemuksena: Tuo minun 10 vuotta vanha ei-niin-ihme-MacBookkini (Late 2009) pyöritti lokaalia CS5-shopparia raskaammilla tiedostoilla nopeammin kuin Windowsini megakaistalla pyöritti CC-Photaria nettigrafiikalla.

Okei, eihän siinä mitään, jos firma maksaa viimeisimmät monen (kymmenen) tonnin Mäcit ja lisenssit, mutta arvelenpa, että tämä Adoben valitsema High-End -tie jurppii monia. Minä itse olen tyytyväinen Adobe-vaihtoehtoisiin polkuihini:  CaptureOne Pro, PaintShopPro ja nyt myös vahvasti Affinityn tuotteet Designer, Photo ja toivonmukaan-kohta-ei-enää-beta Publisher. Plus joitain muita.


2019-01-16: Aiemmassa oli jotain sellaista tietynlaista tahmeutta, tietynlaista pätkimistä. Sitten, aika ajoin myös, aiempi versio jäi jotain omiansa aina silloin tällöin jahkailemaan. Joskus, turhan useinkin, totaalitilttasi. “PaintShop Pro not responding” tuli turhankin tutuksi.

Saas nähdä tämän version kanssa. Ajan myötä näkee sitten. So far so good. Parin tunnin kokemuksella.

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest

Leave a Reply

TWITTER FEEDS
Normally here would be Twitter feeds, but I removed the plugin due to certain reasons. It takes some time and testing to find a replacement, though.
Recommended
  • 044 - 2434 781 / 046 6182 779
  • teemu [at] koo1.fi / temequu [at] gmail.com
  • Lemminkäisenkatu 17 B 53, 20520 Turku

Koo1 2018 © All rights reserved